Hannupekka Huovilainen

 Olen entinen toimittaja, tuottaja ja valokuvaaja. Sairaus pysäytti työnteon vuosituhannen alkupuolella. Nykyisin päiväni kuluvat ystävien ja tietokoneen parissa. Koneella tykkään etenkin rakennella erilaisia nettisivuja. Musiikki ja valokuvaus ovat säilyttäneet mielenkiintonsa vaikka en enää itse soita enkä kuvaa. Yhteiskunnallista vaikuttamista harrastan Lahden vihreiden jäsenenä, jota kautta myös kuulun Lahden kansainvälisen urkuviikon hallitukseen.

 


 

 

"kokenut kaiken tietää ja vaivainen kaiken kokee"

 


 



- Monday, 26 November 2018

Musiikin harrastus alkoi murrosikäisenä. Aluksi tietysti kuunnellen, mutta soittavassa seurassa alkoi jo varhain myös kiinnostus itse tarttua instrumenttiin. Alkuaikojen kotiäänitykset eivät välttämättä loista taiteellisuudellaan, mutta puutteita korvataan tuoreudella ja soittamisen ilolla.

Ajan myötä mieltymyksekseni vakiintui musiikin kolme suurta B:tä: Bach, Beethoven ja Beatles. Bachin geometrisiin kuvioihin ei kyllästy koskaan, Beethovenin sinfoniat henkivät mystistä voimaa ja Beatles uudisti kokonaisen musiikin lajin.


Bach, Beethoven, Beatles

Elokuvat

  • Category: julkaistaan
  • Published: Sunday, 17 March 2019 11:44
  • Written by Super User
  • Hits: 246

 

Kun olin pieni maailmassa ei ollut televisiota - videoista nyt puhumattakaan. Sen sijaan elokuvateatterit järjestivät joka sunnuntai lastennäytöksiä. Sain kotoa joka viikko elokuvarahaa, ja olin pian teattereiden vakioasiakas. Varsinaisia lapsille tehtyjä elokuvia ei juuri ollut, mutta ohjelmisto pyrittiin rakentamaan  muulla tavoin nuorille katsojille sopivaksi. Siihen kuuluivat  muun muassa Ohukainen ja Paksukainen, Jerry Lewis, Disneyn piirretyt, Tarzan, koko perheen elokuvat sekä luontofilmit ja eläinseikkailut. Olin pienoinen elokuvafriikki jo alle kymmenvuotiaana.

Vuosien mittaan kiinnostus elokuvaan on säilynyt ja syventynyt. Minusta ei enää ole lähtemään liikkeelle teatteriin, mutta onneksi nykytekniikalla pystyy nauttimaan filmeistä kotonakin. Tosin samaan hengenvetoon täytyy myöntää, että kotona katsominen ei vastaa teatterielämystä. Elokuva elää teatterissa, tämän mainoksen ajatuksen allekirjoitan täysin.

Elämäni tärkeimmän elokuvan tittelistä kilpailee kaksi teosta: Kubrickin 2001 avaruusseikkailu ja Disneyn Fantasia. Wilderin Avanti alkaa puhuttelemaan iän myötä yhä enemmän ja sijoitan sen tällä hetkellä kolmanneksi.

 

Kävijät

tänään 3

eilen 9

tällä viikolla 45

tässä kuussa 116

kävijät yhteensä 1670

Kubik-Rubik Joomla! Extensions

Viimeksi muutettu