Hannupekka Huovilainen

 Olen entinen toimittaja, tuottaja ja valokuvaaja. Sairaus pysäytti työnteon vuosituhannen alkupuolella. Nykyisin päiväni kuluvat ystävien ja tietokoneen parissa. Koneella tykkään etenkin rakennella erilaisia nettisivuja. Musiikki ja valokuvaus ovat säilyttäneet mielenkiintonsa vaikka en enää itse soita enkä kuvaa. Yhteiskunnallista vaikuttamista harrastan Lahden vihreiden jäsenenä, jota kautta myös kuulun Lahden kansainvälisen urkuviikon hallitukseen.

 

B, B, ja B
25 Jan 2019 10:57
B, B, ja B

Musiikin harrastus alkoi murrosikäisenä. Aluksi tietysti kuunnellen, mutta soittavassa seurassa alkoi jo varhain myös kiinnostus itse tarttua instrumenttiin. Alkuaikojen kotiäänitykset eivät välttämättä loista taiteellisuudellaan, mutta puutteita korvataan .

Ajan myötä mieltymyksekseni [ ... ]

LUE...
Politiikka
16 Jan 2019 16:07
Politiikka

 

  Vihreät vaivaiset

Politiikka oli minulle pitkään negatiivinen asia josta halusin pysyä erossa kaikin voimin. Vaikka sana tarkoittaa yhteisten asioiden hoitamista se näytti olevan käytännössä kaikkea muuta. Eräänä päivänä huomasin yllättäen, että lähipiiristäni moni on mukana [ ... ]

LUE...

Usko

  • Category: julkaistaan
  • Published: Sunday, 23 December 2018 16:01
  • Written by Super User
  • Hits: 301

Usko on minulle iloinen asia. En ole koskaan ymmärtänyt synkkiä tuomion ennustajia. Päinvastoin täytyy tunnustaa, että olen jopa laskenut leikkiä tällaisten "uskonveljien" kustannuksella.

Näen, että uskon asioissa kysymys ei kuulu mitä uskonto minulta vaatii, vaan mitä se antaa. Kuluneiden vuosikymmenten aikana

 
en vielä ole törmännyt uskonnon hetkeen tai kokemukseen jonka tahtoisin muuttaa tai unohtaa.

Kävijät

tänään 5

eilen 4

tällä viikolla 30

tässä kuussa 116

kävijät yhteensä 834

Kubik-Rubik Joomla! Extensions

Viimeksi muutettu

  • koe Shared by Super User

Bach Beethoven Beatles